tiistai 15. lokakuuta 2013

Välimuistaminen SNY:ltä!


Postilaatikkoon tupsahti kiva pieni ylläri, nimittäin neuleohje, heijastinlankaa ja teetä. Ohje on kuin suunniteltu minua varten, rakastan tuon tyyppisiä tossuja ja viime aikoina olen täysin hurahtanut palmikoihin. Tulee siis aivan varmasti hyödynnettyä, luultavasti useampaankin otteeseen! 

Kiitos jälleen ystävälleni! 

sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Tossuja pukkaa

Jatkan hirvittävän huonojen kuvien linjalla, mutta nämä oli pakko saada kuvattua muistin aikana. SNY-paketista putkahtaneesta merinosta syntyi ihanan lämpimät ja pehmeät unitossut. Paljoa muuten näitä ei kehtaa käyttää kuin nukkuessa koska pohja tuskin kestää kovaa kulutusta. Unisukkia olen kuitenkin ollut vailla jo hyvän aikaa, eli tämä osui hyvään saumaan.


Malli on Mukluk slippers, linkkaan ohjeen seuraavan kerran kun olen koneella. Ihan superkiva ja helppo malli, jolla tulee tosi hyvin istuvia tossuja. Sauma keskellä pohjaa voi jotakuta häiritä, mutta itse olen muutamat tehtyäni oppinut tekemään siistin tasaisen sauman jota tuskin huomaa. Näihin jää koukkuun!




lauantai 5. lokakuuta 2013

Lokakuun SNY-paketti!

Tämän kuun paketti tuli jotenkin ihan hämmentävän nopeasti, en ollut yhtään edes itse ehtinyt orientoitua koko kuun vaihtumiseen. Osansa varmasti tekee sekin, etten ole ollut pariin viikkoon kotosalla lainkaan ja sisäinen kalenterini on aivan sekaisin. Mutta eipä sillä, mukava yllätys!

Tämän kuun teemanahan on "taikapallo". Siis lankakerä, jonka sisältä löytyy kaikkea jännää. Tämän näköinen pallero paketista kuoriutui: 


Kuvat ovat vielä tavallistakin kehnompia, sillä "jouduin" ottamaan ne iltahämärässä huonolla kameralla. Oli tietenkin kiire päästä purkamaan palloa ja tutkimaan sisältöä, eikä voinut odotella valoisampaa hetkeä. Kuvaa nyt ei yhtään paranna assistentin läsnäolo, mutta sattuneesta syystä kissatonta kuvaa oli suhteellisen haastavaa saada :)

Tässä paketin sisältö kokonaisuudessaan:


100g ruskeakirjavaa Punta Yarn Merisoft-merinovillaa. Ihanan pehmoista ja kivan väristä! En ollut tästäkään lankamerkistä koskaan kuullut, tosi mukava löytää uusia tuttavuuksia. Pätkä- ja liukuvärjätyt langat ovat lemppareitani, ja ruskea on sellainen väri johon olen viime aikoina alkanut tykästyä yhä enemmän. Nappivalinta siis!

Tämä huusi sen verran lujaa pääsyä tossuiksi, että "jouduin" aloittamaan jo illalla vaikka muita töitä on kesken ties kuinka monta. Mukaan lukien viime paketista löytyneestä langasta syntyvä huivi, joka jäi toistaiseksi telakalle langan loputtua kesken viime metreillä! En ole vielä löytänyt mistään samaa lankaa lisää, enkä ole vielä osannut päättää purkaisinko huivin ja tekisinkö jonkin muun mallin. Hämmentävän paljon tuohon valitsemaani näemmä olisi lankaa uponnut, arvioin ihan pieleen.

100g harmaata Gjestal Raggegarn-sukkalankaa. Pakko valitettavasti sanoa, ettei tämä ihan osunut minun makuhermooni materiaalin (60% villa, 20% nylon, 20% akryyli) eikä oikein värinkään osalta. Akryylia en itselle tulevissa neuleissa käytä ollenkaan (tämän varmaan olin lomakkeestani unohtanut, oma mokani siis!) ja muutenkin välttelen isoja tekokuitupitoisuuksia, mutta eiköhän tuosta kuitenkin vaikkapa pukinkonttiin jotain synny. Johonkin palmikkoasiaan tämä voisi sopia hyvin.

Lisäksi sievän värinen pöytäkynttilä ja pari suklaapatukkaa. Kiitokset SNYlle jälleen!


Ehdinpä kehrätäkin vähän tässä jossain välissä. Alkaa pikkuhiljaa olla edistymisen merkkejä havaittavissa tässäkin hommassa, ja olen uskaltanut siirtyä pikkuhiljaa hienompiin (=kalliimpiin) käsinvärjättyihin kuituihin! Ketjukertaaminen ja värien käyttö vaatii vielä harjoitusta, mutta edistystä kumminkin jos alkuvaiheeseen vertaa. Tästä taitaa tulla kaulaliina.